kekepohjagreen

Osuustoiminnan periaatteet

Osuustoiminnan periaatteet ovat suuntaviittoja, joita ohjeenaan pitämällä osuuskunnat toteuttavat liikkeen arvoja käytännössä.

1. Vapaaehtoinen ja avoin jäsenyys

Osuuskunnat ovat vapaaehtoisia organisaatioita, jotka ilman sukupuolista, yhteiskunnallista, rodullista, poliittista tai uskonnollista syrjintää ovat avoimia kaikille, jotka voivat käyttää osuuskunnan palveluja ja ovat valmiita noudattamaan jäsenyyden velvoitteita.

2. Jäsenten demokraattinen hallinto

Osuuskunnat ovat jäsentensä hallitsemia demokraattisia organisaatioita. Päätöksentekoon aktiivisesti osallistuva jäsenkunta määrää niiden toimintalinjoista. Luottamushenkilöinä toimivat miehet ja naiset ovat tilivelvollisia jäsenkunnalle. Perusosuuskunnissa jäsenillä on yhtäläinen äänioikeus (jäsen ja ääni) ja myös muun asteisissa osuuskunnissa hallinto on järjestetty demokraattisesti.

3. Jäsenten taloudellinen osallistuminen

Jäsenet osallistuvat yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti osuuskunnan pääoman kartuttamiseen ja sen demokraattiseen hallintaan. Ainakin osa pääomasta on yleensä osuuskunnan omaisuutta. Jäsenyyden edellyttämälle osuusmaksulleen jäsenet saavat yleensä vain rajoitetun koron tai ei korkoa lainkaan. Ylijäämän jäsenistö osoittaa yhteen tai useampaan seuraavista tarkoituksista: osuuskunnan kehittämiseen, rahastoihin, joista ainakin osa on jakamattomia, palautuksiin jäsenille palvelujen käytön suhteessa tai jonkin jäsenistön hyväksymän toiminnan tukemiseen.

4. Itsenäisyys ja riippumattomuus

Osuuskunnat ovat itsenäisiä, jäsentensä hallitsemia itseavun organisaatioita. Jos ne tekevät sopimuksia muiden organisaatioiden kanssa, valtiovalta mukaanluettuna tai hankkivat ulkopuolista pääomaa, se tapahtuu jäsenten demokraattisen hallinnon ja osuuskunnan itsenäisyyden turvaavilla ehdoilla.

5. Valistus, koulutus, viestintä

Osuuskunnat valistavat ja kouluttavat jäsenistöä, luottamushenkilöitä, liikkeenjohtoa ja henkilöstöä, jotta nämä voivat antaa tehokkaan panoksen osuuskuntansa kehittämiseen. Osuuskunnat tiedottavat suurelle yleisölle sekä etenkin nuorisolle ja mielipidevaikuttajille osuustoiminnan luonteesta ja sen eduista.

6. Osuuskuntien keskinäinen yhteistyö

Osuuskunnat palvelevat jäsenistöään tehokkaimmin ja vahvistavat osuustoimintaliikettä harjoittamalla keskinäistä yhteistyötä paikallisissa, alueellisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä yhteistoimintaverkostoissa.

7. Toimintaympäristövastuu

Osuuskunnat toimivat yhteisöjensä kestävän kehityksen hyväksi jäsenten päättämällä tavalla.

Osuustoiminnan identiteettikannanotto on hyväksytty ICA:n 100&endash;vuotisjuhlakokouksessa Manchesterissa 23.9.1995.

NNAN OSUUSTOIMINNAN KEHITTÄMISKESKUS
 

Sataosaajat

 

Palveluosuuskunnat

 

Kehittämiskeskuksen palvelut

 

Työpörssistä tekijä

 

Työpörssistä töitä

 

Kehittyvä osuuskunta- opiskelumateriaali

 

Mitä osuustoiminta on?

 

Mikä on työosuuskunta?

 

Osuustoiminnan periaatteet

 

Oma yritys vai osuuskunta?

 

Liitynkö toimivaan?

 

Kysymyksiä ja vastauksia

 

Työosuuskuntien kansainvälinen julkilausuma 2008

 

Päättyneet projektit

 

Verkottuvat pienosuuskunnat - Netco

 

Netco loppuraportti

 

Osuustoiminnan neuvontapiste

 

Osuustoimintaprojekti 1999-2000

 

Satakunnan osuustoiminnan kehittäminen

 

Loppuraportin 1999 tiivistelmä